maanantai 29. toukokuuta 2017

Viime torstaina kävimme pitkästä aikaa Windyn kanssa kisaamassa rallytokon merkeissä. Windyllä oli takanaan liki vuoden kisatauko viime syksyn ristisideleikkauksen vuoksi ja Windy olikin varsin vilkkaalla tuulella. Tällä kertaa saimme tulokseksi hylkäyksen, sillä kolmanneksi viimeisellä kyltillä Windy törmäsi kylttiin ja uusimme kyseisen kyltin, vaikka meillä oli jo kaksi uusimista alla ja kolmas uusiminen on rallytokon sääntöjen vastaista. Jos olisimme jättäneet tämän kyltin vain tekemättä, olisimme saaneet 84 pistettä, mutta seuraavassa kisassa ollaan jälleen viisaampia. Tuomarina kisassa toimi Taru Leskinen.

Samana päivänä Sade ja Vinka osallistuivat Vantaalla järjestettyyn erikoisnäyttelyyn. Sade sai erinomaisen ilman SA:ta, mutta sen sijan Vinka oli enemmän tuomarin mieleen. Vinka sai erinomaisen ja sijoittui hienosti yhdeksästä junioriluokan nartusta kolmanneksi.Vinka sai myös SA:n, mutta jäi paras narttu-kisassa juuri sijoitusten ulkopuolelle ollen "PN5". Olemme kuitenkin Vinkan tulokseen varsin tyytyväisiä, sillä 19 nartusta vain viisi sai SA:n. Onnittelut Niinalle ja Jaanalle hienosta näyttelypäivästä!

Vinkan kuvan on ottanut Paula Niinistö, kiitos!