sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Perjantaina Cloudy, Dura ja Ninni osallistuivat joukkotarkastukseen täällä Jyväskylässä. Cloudy ja Dura kävivät pelkästään sydänkuuntelussa, sillä muut terveystarkastukset niille on jo tehty ja ne ovat vielä voimassa. Molemmat saivat sydämen osalta terveen paperit, eli kummaltakaan ei löytynyt sivuääniä.

Ninni kävi puolestaan ensimmäistä kertaa tutkittavana, joten siltä tutkittiin koko paketti. Ninnin polvet olivat 0/0 eikä sydämestä kuulunut sivuääniä, mutta Ninnin vasemmasta silmästä löytyi yksi ylimääräinen ripsi, joten silmätarkastuksen osalta Ninnille tulokseksi lievä distichiasis. Suuri kiitos Niinalle, että toit Ninnin tarkastettavaksi! Tutkimukset teki Pekka Sarkanen Imatran Eläinklinikalta.

Tänään meillä olikin ohjelmassa Sateen pentujen pentutapaaminen. Sateen pennuista meille muutti ihana Vinka-tyttö, joka ehti asua meillä muutaman viikon, ennen kuin jatkoi matkaansa Jaanan luokse sijoitukseen. Pentutapaamiseen pääsi paikalle kolme pentua neljästä ja mukana olivat myös Daya ja Sade. Oli todella mukavaa nähdä näitä pienokaisia, kiitos kaikille mukavasta päivästä!

Oheisessa kuvassa kaikki pentutapaamiseen osallistuneet viisi tsekkiläistä.

Lisäksi Cloudyn pennuista Nella sai tänään jälkikasvua Dhunga-kenneliin neljän pennun (2u + 2n) verran. Onnittelut Elinalle pennuista ja Nellalle hyviä vointeja!